Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto

Kun nyt miekkailijat ovat vihdoin ryhtyneet VAATIMAAN asioita, niin haluaisin tuoda esille seuraavaa. Mutta suotakoon ensin pieni
katsaus lähimenneisyyteen.
90-luvun alussa miesten ja naisten kalpamaajoukkueiden toiminnassa eriytettiin mittava naisten ns. Atlanta-projekti. Tavoitteena oli menestys
1996 olympiakisoissa, johon oli mielestämme tulokselliset perusteet. Rahaa oli ja sitä myös käytettiin. Naisten joukkue kilpaili ja leireili ahkerasti
ja palveluksessamme oli vieläpä "täyspäiväinen" päävalmentaja. Tämän valtavan satsauksen tuloksena saimmekin sitten historian ensimmäisen
ja toistaiseksi ainoan aikuisten arvokisamitalimme. Minna Lehtola sijoittui Ateenan mm-kisoissa vuonna 1994 pronssille ja tämän saavutuksen siivit-
tämänä aukesi tie myös Atlantan olympialaisiin. Valitettavasti noste ei enää olympialaisissa riittänyt ja tavoite eli menestys jäi saavuttamatta.
Tuolloin päätettiin myös ettei päävalmentajan sopimusta jatketa.
Hetken hengähdyksen jälkeen aloitimme taas uuden projektin sekä naisten että miesten kalpajoukkueilla oto-pohjalta. Jälleen käytettävissä
oleva rahamäärä oli verraten suuri, ei tietenkään suurten miekkailumaiden mittapuulla. Joukkueet leireilivät ja kilpailivat edelleen usein. Harjoitus-
vastustajamme olivat yhä maailman kärkeä. SML kustansi valtaosan matkoista ja majoituskuluista. Päivärahoja ei kenellekään maksettu. Tulosta
alkoi myös tasaisesti tulla. Joukkueen "permanentista" (Björkman, Lundgren, Hämäläinen, Kerminen, Koroknay-Pál ja Helin) ylsi joka ainoa mc-kil-
pailuissa 16 parhaan joukkoon. Toki siihen aikaan vastus oli heikohko, mukana oli vain sellaisia kehäraakkeja kuin esim. Flessel, Barlois, Mincza, Na-
gy, Toth, Bokel, Duplitzer, Srecki, Vanky, Kaaberma, Kolobkov etc. eivätkä Sri Lanka ja Vanuatu olleet vielä saavuttaneet merkittävää asemaa
miekkailumaailmassa. Sitten tuli vuosi 2000 ja yllättäen SML:n suuressa myllerryksessä kaikki haihtui ja luvassa oli enää murusia. Talous oli
kuulemma tervehdytettävä.
No nyt sitä on tervehdytetty yli kymmenen vuotta ja kalpamaajoukkueiden rahallinen tuki on ollut suorastaan naurettava (vaikka kuinka kier-
rätettäisiin lukuja). Nyt on sitten saatu tämä miekkailijoiden ja ottelijoiden fuusio ja on luvattu yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Rahaa
tulee TOIMINTAAN. Hyvä näin. Mutta tarkoittaako se todellakin sitä, että nyt on varaa toimistoon SLU-talossa josta aikanaan luovuttiin juuri kus-
tannussyistä? Ja osa-aikainen valmennuspäällikkö ja täyspäiväinen toiminnanjohtaja? Kun vertaan kultaiseen 90-lukuun, jolloin maajoukkuetoiminta
oli äärettömän paljon vilkkaampaa kuin nyt, niin nostan hattua (edelleen) toiminnanjohtaja Lindemanille, joka pyöritti ruljanssia osa-aikaisena. Toki
on muutakin kuin maajoukkueiden pyörittäminen. Mutta mitä ja niinkö paljon?
Paraneeko maajoukkuetoiminnan asema eli suoraan sanoen rahallinen tuki mitenkään? Jääkö sitä rahaa, jos em. "byrokraattiset" toiminnot toteu-
tetaan? Käsittääkseni muualla, esim. surullisen kuuluisassa Hiihtoliitossa halutaan vain keventää rakenteita.
On totta että toimintaahan se on lajin levittäminenkin, koulutustoiminta ja kaikki muu, mitä liitto ansiokkaasti tekeekin. Mutta miekkailijalla on vain
yksi ura ja huoleni koskeekin huippumiekkailua. Huippumiekkailun kohdalla ulkoiset edellytykset tarkoittavat nimenomaan leirejä ja kilpailuja ja vali-
tettavasti pääasiassa ulkomailla. Ja siihen tarvitaan sitä rahaa, jonka pelkään nyt valuvan muualle. Valmentaja-asiat ovat suurimmalla osalla miek-
kailijoista hyvällä mallilla, jos valmentaja ei nyt aina pääsekään joka paikkaan mukaan kädestä pitämään.
Vetoankin nyt siis huipputuloksiin pyrkiviin miekkailijohin, että he VAATISIVAT liitolta itselleen edellytyksiä jotta tulokset olisivat tulevaisuudessa mah-
dollisia. Vai pitäisikö perustaa sitten peräti esim. Kilpamiekkailijat r.y. joka ajaisi nimenomaan heidän asiaansa, vähän niinkuin tapahtui hiihtoliitossa
(Finnjumping r.y. etc)???


Petri Vammelvuo

Voi hyvinkin olla että urheilijoidemme kannattaa vaatia liiton tukea. En itse tunne nykyisen liiton talouden tilannetta niin hyvin että osaisin sanoa mikä on mahdollista tai mikä ei.

Samalla nuorten urheilijoiden kannattaa pitää mielessä, että liitossa ylintä valtaa pitää liiton kokous, jossa vallan kahvassa ovat seurat, ei suinkaan esimerkiksi (seurojen valitsema) liiton hallitus. Näin ollen, jos muutosta halutaan, kannattaa nuorten kääntyä seuran vallanpitäjäin puoleen ja kysyä, miten heidän etuaan vaalitaan. Esimerkiksi HFM:llä suurena seurana on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa liiton asioihin. Aiemmista viesteistä olen ymmärtänyt että juuri siltä suunnalta ollaan esitetty muutosta vaativia ajatuksia.

Joten jos revoluutiohenki on kova, ei muuta kuin seuran päättäjäin pakeille! Järjestödemokratian pelisäännöt on kuitenkin lain kirjaan kirjoitettu, joten sen ohittaminen vaatii jo yhteiskuntajärjestyksellisen tason kumouksellista toimintaa. Siihen ei ehkä kuitenkaan ole tarvetta.

_________________
-MikaR

Acinaces armorum rex