Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto

Viime aikojen menestyshuuman sokaisemana päätin tarttua "kynään" ja ilmaista huoleni Suomen miekkailun
ja valmennuksen tilasta. Lukuunottamatta muutamia hienoja yksilösaavutuksia viime vuosina junioripuolel-
la, ei voi välttyä huomiolta, että kokonaisuutena Suomen miekkailu on vajonnut jonnekin, anteeksi vain XXXX
(maan nimi poistettu) tasolle. Maat, joita vielä joitakin vuosia sitten pidettiin lähinnä huvittavina (esim. XXXX
ja XXXX, maiden nimet poistettu) ovat ajaneet heittämällä ohitsemme. Tänä vuonna seniorikalpailijoillamme
on takanaan 18 mc-starttia ja ainoastaan kerran on onnistuttu pääsemään sadan (!!!) parhaan joukkoon tu-
loksella 87. Kaiken huippu oli Tallinnan joukkuekilpailu, jossa onneksi onnistuimme vielä pitämään Meksikon
takanamme, taisi olla aakkosjärjestyksen syytä. Mikä tähän yleiseen heikkoon suotitustasoon voi olla syynä?
Valmennus?
Aivan varmasti muttei ainoastaan.
Harjoitellaanko oikein ja tarpeeksi? Ollaanko muiden maiden tasolla edes harjoitusmäärissä? Turha sanoa
että laatu korvaa määrän, kun muualla sekä laatu että määrä ovat korkealla. Kuinkahan monella on oikeasti
edes olemassa henkilökohtaisia harjoitusSUUNNITELMIA ? Harjoittelevatko parhaat riittävästi keskenään?
Onhan yleisesti tiedossa että vain samantasoisten tai mielellään hieman taitavampien kanssa kehitys ylipää-
tään pitkällä tähtäimellä on mahdollista. Hieno esimerkki oli viime hiihtoloma. Arvokisoja oven takana ja miek-
kailijat olivat hajallaan kolmella taholla pääkaupunkiseudulla. Asenteen tarkistamisen paikka?
Mutta onko esim. "maajoukkuevalmennus" edes tehty mahdolliseksi. SML:n valmennusbudjetti on ollut nau-
rettava jo yli kymmenen vuotta. Saati sitten ettei meillä ole ollut päätoimista valmentajaa muistaakseni
vuoden 1996 jälkeen. Olympialaji. OTO-valmentajat ovat hoitaneet leiviskänsä kukin parhaansa mukaan mutta
eihän tällä tavalla mitään oikeaa kehitystä taata. Maajoukkuevalmennuksessa on valitettavasti mitä suurim-
massa määrin kyse rahasta nykyaikana. Mekin kun joudumme kamppailemaan ammattilaisia vastaan.
Kaipaisin liittoon vihdoin intohimoisesti huippu-urheiluun suhtautuvia ihmisiä jotka olisivat valmiita suuriin-
kiin muutoksiin (enkä tarkoita mitään yhdistymis- sun muita asioita). Sellaisia ei vain tahdo löytyä. Uskon
että muutoksen on lähdettävä meistä itsestämme. Jos joku Niemisen ryhmä saa vuosien työllä tulokseksi
sen, että lapset eivät nykyään liiku tarpeeksi ja uusi Muutosryhmä on toistaiseksi muuttanut vain kokoon-
panoaan niin ...
Toivoisin tai oikeastaan ehdottaisin että valmentajat, jotka ovat suuntautuneet huippu-urheilullisesti, ot-
taisivat lusikan kauniiseen käteensä ja yhdessä pohtisivat mitä olisi tehtävä ja mitä halutaan tehdä. Ollaanko
ylipäätään mistään samaa mieltä ja onko yhteistyö mahdollista. Vai kiinnostaako huippu-urheilu ylipäätään?
Koska valmentajathan sen työn tekevät (toki urheilijaakin saatetaan hieman tarvita)!

Petri Vammelvuo
Miekkailunopettaja
Valmentaja

Huom:
Vaikka olenkin liiton koulutustyöryhmän puheenjohtaja, allaoleva mielipiteeni ei ole koulutustyöryhmän eikä miekkailuliiton kanta, vaan puhtaasti omani!

----

Petri nostaa esiin useita tärkeitä näkökulmia kirjoituksessaan, ja onkin mielestäni erittäin tärkeää, että käymme jatkuvasti keskustelua siitä, miten miekkailun asiaa Suomessa parhaiten kehitetään. Olennaista tietysti on myös, että kun poikkeavia näkemyksiä tulee, niin asiat riitelevät, eivätkä ihmiset.

Omasta mielestäni yksi isoimmista ongelmista on Suomen kansallinen kilpailujärjestelmä ja sen merkitys. Lajeissa, jossa suomalaiset menestyvät maailmalla, on yleensä ottaen toimiva ja tärkeänä koettu kansallinen kisajärjestelmä. Vai kenestä tuntuu järkevältä ajatus siitä, että suomalaiset jääkiekkoilijat haaveilisivat NHL:stä (tai MM-/Olympiamenestyksestä) ilman että meillä on kovatasoinen SM-liiga, sen alla useita sarjatasoja ja valtava määrä urheilijoita, valmentajia ja seuroja jotka panostavat näihin sarjatasoihin?

Miekkailussa meillä taas kansallisen kisasarjan merkitys on olematon:
- tavallisilla kisoilla ei ole rankingin kannalta juuri vaikutusta (vrt. kv. kisoihin)
- tavallisilla kisoilla ei senkään vuoksi ole SM-kisan kannalta juuri merkitystä
- kansalliset kisat eivät juurikaan vaikuta arvokisavalintoihin
- mikään ei erityisemmin rohkaise käymään lävitse kaikkia kansallisia kisoja vuoden aikana
- useat miekkailijamme vähättelevät kansallisten kisojen tasoa ja merkitystä (yksityisissä keskusteluissa)!

Onhan se totta, että kansainväliset kisat ovat ehdottoman välttämättömiä kilpailijana kehittymiselle, mutta ponnistaminen kansainvälisiin kisoihin tapahtuu kotimaisen sarjan kautta.

Kun arvokisavalinnat tehdään lähinnä kansainvälisten kilpailujen perusteella, pitää maajoukkueeseen päästäkseen kiertää aktiivisesti maailmancuppia. Mikä sinänsä kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta, mutta edistääkö se kilpailua kotimaassa? On ihan totta, että kv-kisat ovat välttämättömiä, mutta yritämmekö me järjestelmällämme liikaakin varmistaa sitä, etteivät niinsanotusti väärät (eli ne, jotka eivät pysty/halua panostaa MC-kisakiertueeseen ko. vuonna) vaan tulisi valituksi joukkueeseen? Edistääkö se kilpailua kotimaassa?

Entäpä jos:

- Kaikki maajoukkueen lähettämiseen liittyvät kulut (ml. nykyiset piilotuet kuten matkanjohtajat, kisamaksut jne.) olisivat miekkailijoiden itsensä vastuulla ja kilpailubudjetti muutettaisiin kansallisten kisojen stipendeiksi mitalisijoille. Liiton rahallisen tuen jakautuminen tehtäisiin siis hallituksen päätösten sijaan ottelualueella. Stipendit voi käyttää kv.kisoihin tai kv.leireihin tai lahjoittaa seuraavien kisojen palkinnoiksi (mahdollisuutena esim. vanhoille patuille, jotka eivät halua leireillä tai käydä ulkomaankisoissa).
- Kotimaan rankingiin lasketaan vain kotimaiset kisat ja SM-kisoissa palattaisiin rajoitettuun osanottoon (ranking-kärki 32. parasta).
- Arvokisavalinnat tehtäisiin pelkästään kotimaisen kisakiertueen perusteella (jota on jo karsittu A-sarjan osalta järkevämmän kokoiseksi), eli SM-kisojen jälkeinen rankingjärjestys ratkaisee.
- Vaatimus MC-pisteestä arvokisoihin osallistumiseksi poistetaan.

Mikä olisi paremmin?
1. Rahallisen tuen saaminen on itsestä kiinni, eivätkä tyytymättömät voi valittaa kabinettipäätöksistä.
2. Ranking-sijoitusta ei voi parantaa turhan aktiivisella osallistumisella ulkomaan kisoihin.
3. Rajoitettu SM-osallistuminen merkitsee, että niinsanotuilla vanhoilla patuilla on suurempi syy osallistua useampiin kilpailuihin ja siten tuoda kokemuksensa ja taitonsa nuorempien käyttöön.
4. Mahdollisuus päästä arvokisoihin ilman keinotekoisia MC-pisterajoituksia luo todellisen kannustimen taistella sijoituksista koko vuoden ajan.
5. Arvokisapaikoista taistelee välittömästi suurempi joukko, kun MC-piste ja MC-kisoihin osallistuminen eivät ole edellytys edustuspaikalle.
6. Nykyiset valitukset tiettyjen aselajien ja tiettyjen miekkailijoiden suosimisesta arvokisavalinnoissa loppuvat.
7. Kansallisesta kisajärjestelmästä tulee paremmin mediaseurattava, kun kärki on aina kisoissa paikalla, kisatulosten merkitys on helpommin kommunikoitavissa (pääsy SM-kisoihin, pääsy maajoukkueeseen) ja pelissä on vielä isommat palkinnotkin.

Niille, joiden mielestä miekkailijan pitää osallistua MC-kilpailuihin voidakseen sitten edustaa Suomea, sanon, että jos MC-kiertueeseen osallistuminen ja sieltä saatava kokemus ei johda siihen, että voittaa vastustajansa kotimaassa, niin ei se maajoukkuepaikka ole minun mielestäni kovin ansaittu. Ja on totta, että jos ei MC-pistettä ole saanut, niin menestystoiveita ei hirveästi kannata elätellä, mutta arvokisoihin osallistuminen on elämyksenä ja houkuttimena sellainen, että ihmettelen miksi me haluamme kaikin tavoin varmistaa, etteivät vaan "väärät" miekkailijat saa sitä mahdollisuutta? Eikö pikemminkin sitä kannattaisi pitää porkkanana, jolla houkutella yhä useampi panostamaan kansalliseen kisasarjaan? Sitä paitsi, on kiistämätön fakta, että MM-kisoista MC-pisteitä saa nykyään varmuudella helpommin kuin MC-kisoista.

Mikä siis olisi huonommin:
1. Rahallinen tuki ei välttämättä mene "oikeille" miekkailijoille.
2. Maajoukkueeseen voi tulla "vääriä" miekkailijoita
3. Arvokisoihin voi päästä edustamaan Suomea ilman maagista MC-pistettä
4. Rahallinen tuki voi keskittyä kotimaista sarjaa dominoivalle miekkailijalle

Eli olisiko jokin asia oikeasti huonommin? Ei minun mielestäni. Sen sijaan saataisiin otettua merkittävä askel siihen suuntaan, että saamme aikaiseksi todellisen "Miekkailun SM-liigan".

Mikä sen merkitys olisi sitten Petrin alkuperäiseen huolenaiheeseen? Minä uskon, että panostamalla kotimaiseen kilpailusarjaan pystytään tehokkaasti vaikuttamaan siihen, minkälaisesta kilpailuympäristöstä suomalaiset ponnistavat kansainvälisiin kilpailuihin ja se puolestaan vaikuttaa siihen, mitkä ovat suomalaisten edellytykset menestyä kv. kisoissa. Järjestelmänä tuo on myös avoimempi, mikä hälventää niitä epäilyjä (joita yksityisissä keskusteluissa kuulee), ettei omilla saavutuksilla voisi saavuttaa samaa asemaa kuin kuulumalla "oikeina" pidettyjen miekkailijoiden joukkoon.


---------------

Miekkailuterveisin

Teemu Tokola

PS. Luonnollisesti Olympiakomitean tukijärjestelmiin liittyvät pakolliset tuet Olympiakomitean valitsemille urheilijoille tulisi tässäkin mallissa edelleen säilyttää. Eli siis järjestelyt, joissa OK maksaa urheilijalle X eur, jos me sitoudumme tukemaan urheilijaa samalla summalla.

PPS. Toki on muitakin asioita, joilla voimme vaikuttaa Petrin esittämiin huolenaiheisiin: kotimaisten valmentajien määrä ja laatu, palkattujen ulkomaisten valmentajien määrä, kilpaurheilullisesti orientoituneiden seurojen määrä, maajoukkueringissä olevien harjoittelujärjestelyt jne, mutta jätän ne nyt tässä viestissä käsittelemättä.

Tuli muutama juttu mieleen noista Teemun ideoista:

Oletetaan että meillä on käytössä tuo Teemun ehdottama ''SM-liiga'' ja se sisältäisi esim. neljä kisaa+ SM-kisat vuodessa.''. Miekkailija Matti Meikäläisellä on vaikea alkukausi, hän on loukkaantunut ja on paljon sairaana. Tämän takia hän joutuu olemaan sivussa kaksi ensimmäistä kisaa. Hän voittaa yhden kisan, mutta kahdessa seuraavassa hän on sijoilla 5 ja 9. Sijat 5 ja 9 johtuivat siitä, että Matin seuratoverit olivat pistäneet alkueränsä läskiksi ja joutuivat kohtaamaan jo aikasemmilla kierroksilla, Matti hävisi nämä ottelut 15-14. Matti on kuitenkin voittanut yhden miesten MC-kilpailun kuluvalla kaudella ja hänellä on neljä kertaa enemmän MC-pisteitä, kuin muilla suomalaisilla. Matti ei siis pääse joukkueeseen.

Mitä jos miekkailija asuu ja harjoittelee ulkomailla? Pitää lentää Suomeen viisi kertaa vuodessa taistellakseen ''SM-liigan'' voitosta ja maajoukkue paikoista?

Treenaamisessa tullaan keskittymään omien seuratoverien voittamiseen, eikä niinkään oman miekkailun kehittämiseen.

''kansalliset kisat eivät juurikaan vaikuta arvokisavalintoihin'' Itse pääsin EM- ja MM-kisoihin pistellä pelkistä kotimaan kisoista(Kerttula ja SM).

Asenne ratkaisee paljon.
Jos treenaa ulkomailla, ja kisaa myös, odotan tuloksia myös mc/em/mm tasolla, silloin voi huoletta unohtaa "liigan". muussa tapauksessa ainakin sm-kisoihin pitäisi tulla. Yksi onnistunut kisa ei tee kesää, vaan tasaisuus koko kauden.

Onhan se pakko tunnustaa että suomen taso harjoittelussa/valmentautumisessa treeneihin ja kisoihin on tasolla laulu-ja leikkikoulu. Jos joku muuta väittää niin satuilee.

Peilii voi katsoa liitto, seurat, miekkailijat ja muu seura väki.Nyt kun on yhdistetty ja rahaa on luvassa,niin odotan palkattua päävalmentajaa. Löytyykö tahtotilaa??

> Miekkailija Matti Meikäläisellä on vaikea alkukausi, hän on loukkaantunut ja on paljon sairaana.
> ...
> Matti on kuitenkin voittanut yhden miesten MC-kilpailun kuluvalla kaudella ja hänellä on neljä kertaa
> enemmän MC-pisteitä, kuin muilla suomalaisilla. Matti ei siis pääse joukkueeseen.
>
> Mitä jos miekkailija asuu ja harjoittelee ulkomailla? Pitää lentää Suomeen viisi kertaa vuodessa
> taistellakseen 'SM-liigan'' voitosta ja maajoukkue paikoista?

Mitään järjestelmää tuskin saa täysin reiluksi kaikkien kannalta, ja tuon yllämainitun kaltaisessa järjestelyssä ulkomailla harjoittelevat sekä loukkaantuneet ovat kieltämättä heikommassa asemassa kuin nykyisessä järjestelmässä.

Mutta jos meillä olisi oikeasti joku "ilman vertaista", joka voittaisi MC-kilpailuja ja sitten jostain syystä ei kykenisi a) voittamaan muita suomalaisia mennen tullen kansallisissa kisoissa tai b) ylipäätään osallistumaan kansallisiin kisoihin, niin sellaista tilannetta varten järjestelmään olisi varmasti tehtävissä poikkeus. Onhan meillä jo nyt huippu-urheilukriteerinä sijoittuminen 16 parhaan joukkoon MC- tai arvokisoissa - ehkä sentasoiset tulokset voisivat olla rajana sille, että saa maajoukkuepaikan jo alkukaudesta, ja saa sitten rauhassa keskittyä kisakauteen ilman pelkoa siitä, että sattuu aina kansallisissa kisoissa olemaan huono päivä. Mutta ei sellaisia miekkailijoita tule olemaan täyttä joukkueellista.

> Treenaamisessa tullaan keskittymään omien seuratoverien voittamiseen, eikä niinkään oman miekkailun
> kehittämiseen.

No, tästä en ole ihan samaa mieltä. Ensinnäkin, olisi tietysti tavoitteena, etteivät kaikki varteenotettavat vastustajat löytyisi yhdestä-kahdesta seurasta tai samalta alueelta, ja toisekseen, uskon että oman miekkailunsa kehittämiseen panostavat olisivat joka tapauksessa niskan päällä suhteessa niihin, jotka yrittäisivät vain voittaa omat seurakaverinsa.

> ''kansalliset kisat eivät juurikaan vaikuta arvokisavalintoihin'' Itse pääsin EM- ja MM-kisoihin pistellä
> pelkistä kotimaan kisoista(Kerttula ja SM).

Mikä ei useimmissa tapauksissa nykyisellä järjestelmällä ole mahdollista. Kysy vaikka säilisteiltä, riittäävätkö heillä kansalliset kisat arvokisapaikkaan. Toki, kannatin itsekin hallituksessa sinun lähettämistäsi kisaan, muunmuassa siitä syystä, että se MC-pisterajoitus on mielestäni tyhmä, mutta monelta muulta on tietääkseni MC-pisteen puuttumisen vuoksi kisapaikka evätty.

_________________
Teemu Tokola
Oulun Miekkailuseura
e t u n i m i . s u k u n i m i ( ät ) o u l u n m i e k k a i l u s e u r a . f i

Hei, on ollut kiinnostavaa ja tärkeää keskustelua.
Sattuneesta syystä olen saanut mahdollisuuden seurata läheltä huippumiekkailijan siirtymistä junioreiden sarjoista aikuisten sarjaan viime vuosien aikana. Siksi haluaisin jakaa joitakin huomioitani.

Junnukaudella nuoren kehitystä tunnutaan seurattavan liiton tasolla,leiritys ja kisoihin valmistautuminen on organisoidumpaa, päävalmentaja(t) pyritään saamaan vähintään arvokisoihin (ja välillä mc-kisoihinkin) mukaan, arvokisoissa otetaan osaa lähes aina myös joukkuekisaan jne. Eli junnuna (maajoukkue)miekkailijoita tunnutaan huomioitavan, ja on systematiikkaa.
Kun nuori (maajoukkuetaso) siirtyy aikuisiin, tilanne muuttuuu täysin eli hän jää yksin tilanteessa, jossa pitää miettiä panostaako miekkailuun täysillä vai jo enemmän siviiliuraan.
On täysin kiinni miekkailijasta itsestään, hänen valmentajastaan, seurasta ja miekkailijan taustajoukoista, mihin suuntaan miekkailu-ura lähtee kehittymään. Viime kädessä on kyse miekkailijan omasta tahdosta. Tässä mielessä näen siis, että aikuisten tasolla organisoitua maajoukkuetoimintaa ei käytännössä ole. Sparringit taitavaa olla ainoa organisoitu toiminta tällä hetkellä.
En toisaalta osaa sanoa, millä tavalla organisoitumista pitäisi edes tehdä, jotta se hyödyttäisi miekkailijoiden kehitystä parhaalla tavalla. Miekkailussa kehittymisen ydin lienee kuitenkin miekkailijan ja hänen valmentajansa yhteistyön sujuvuudessa sekä tietenkin mahdollisimman kovissa treenikavereissa. Ja tilanteet ja olosuhteet ovat hyvin yksilöllisiä. Ehkä päävalmentaja, joka seuraa mitä ylipäätänsä kentällä tapahtuu, organisoi leirityksiä, seuraa mitä muualla maailmassa tapahtuu , jakaa tietoa miekkailijoille ja valmentajille, kannustaa toimijoita jne. voisi olla mielestäni yksi malli.

Tallinnan kisoihin saatiin Suomen miesten kalpajoukkue ensimmäisen kerran ties kuinka moneen vuoteen.
Voitto oli aivan mahdollinen maailman 8. rankattua vastaan. Matsin jälkeen ajattelin, että miten jatko sitten?
Vai jäikö se tähän yhteen yritykseen? Eikö tämän pitäisi olla alku kalpamaajoukkueen kehittämiselle?
Ei ole aina hedelmällistä verratan naapurin toimintaa, mutta sen verran olen seurannut, että Ruotsin miesten kalpamaajoukkue ottaa systemaattisesti osaa arvokisoihin ja mc-kisoihin nykyään. Tiedämme, että olemme kalvassa aivan samalla tasolla ruotsalaisten kanssa.
Tähän mennessä ruotsalaiset ovat aina tippuneet jo 32-cupissa, mutta todennäköisesti pian tulee kisa, jossa he
pääsevät jo 16-joukkoon, jolloin heidän ranking sijoituksensa kasvaa pikku hiljaa, ja näin myös menestysmahdollisuudet kasvavat. Lisäksi Ruotsin joukkueen jäsenet saavat kullan arvoista kansainvälistä ottelukokemusta todennäköisesti kovia maita vastaan, johtuen heidän tämän hetken heikosta ranking sijoituksestaan. Tässä maajoukkueasiassa kaipaisin liitolta enemmän suunnitelmallisuutta (sekä kärsivällisyyttä menestyksen suhteen).

mc-cup on nykyään aikamoista hevosen leikkiä. 240 miekkailijaa taistelee 48:sta (16 exempted jo saanut automatic paikan) paikasta seuraavan päivän 64-cuppiin. Mukana maailman parhaat miekkailijat (pois lukien 16 exempted). Siis 20% pääsee 64-cuppiin. Ensin pitää selvittää alkuerät, sitten 3-cup kierrosta,ennenkuin paikka seuraavalle päivälle on ansaittu. Tuossa 240 joukossa ei ole nykyään heittopusseja, vaan kaikki lähtevät tosissaan hakemaan paikkaa seuraavalla päivälle. Voittamiset ja häviämiset tapahtuvat pienillä marginaaleilla. Toisaalta olen vakuuttunut seurattuani läheltä treenimeikinkiä, että huippukalpamiekkailijoillamme on eväät ihan tuonne huipulle ja marginaalit kääntyvät puolellemme.
No tässä pitäisi olla toki kärsivällisyyttä. Kaikkien tuntemamme Viron Novosjovol voitti ensimmäisen arvokisamitalin 30-kymmpisenä ja suurin osa maailman huipuista on 30:n molemmin puolin. Tasaisuus syntyy pikku hiljaa. Toki olen sitä mieltä, että periaatteessahan mikään ei estä saavuttamasta hyviä tuloksia jo nuorempanakin.

Aikuisten tason menestys on todella tärkeää miekkailun tulevaisuudelle, koska esikuvat ovat usein se suuri magneetti, jolla lapset ja nuoret valitsevat urheilulajinsa. Media huomioi nimenomaan aikuisten tasolla tapahtuvan toiminnan, kun kyse ei ole valtalajeista.

Lopuksi, olen vielä sitä mieltä, että kysykäämme myös miekkailijoilta itseltään, missä asioissa he näkisivät
parannettavaa ja kehitettävää? He ovat kuitenkin ne, joilla on todella käytännön kokemusta nykyisellä kansainvälisellä huipputasolla kamppailemisesta.

Juha

Olemme sama miltä Petrin kanssa. Erittäin mielenkiintoinen keskustelu, ja syytä huoleen tietysti on. On kuitenkin hyvä oikaista muutamia myöhemmin keskustelussa ilmenneitä asioita.

Ensinnäkin, kisojen arvojärjestys on seuraava: Olympialaiset, MM-, EM-, MC-, satelliittikisat (myös PM), oma kansallinen mestaruus ja kansalliset kilpailut. Tämäkään järjestys ei tietenkään ole yksiselitteinen, sillä esimerkiksi EM –kisoissa 64:n joukkoon pääseminen saattaa olla vaikeampaa kuin MC –kisoissa, joissa osallistujia on lähes kaksi kertaa enemmän.

Täytyy myös ottaa huomioon, että kolmesta aselajista suomalaisilla on viime vuonna ollut menestystä ainoastaan kalpamiekkailussa. Ainoat arvokisoissa 64:n joukkoon miekkailleet olivat Alexander Lahtinen (MM 58.) ja Suvi Lehtonen (MM 51., EM 52.). Ikävä kyllä ainoa lajin menestyksen mittari on kansainväliset saavutukset aikuisten sarjassa. Kuka veisi lapsensa treenaamaan jotakin lajia, jolla ei ole yhtään kansainvälisesti menestynyttä urheilijaa?

Toiseksi, Suomi ei ole poikkeus maajoukkueiden valintamenettelyssä. Useimmissa maissa valinnat tehdään nimenomaan rankingin perusteella, ja kaikkialla MC –pisteet ovat edellytys valinnalle. MC –kisoihin saa nykyään osallistua jokaisesta maasta 12 miekkailijaa, ja ainakaan Suomen osalta kaikkia paikkoja ei kovin usein saada täytettyä. Kuka tahansa maajoukkueeseen haluava on siis vapaa osallistumaan kyseisiin kilpailuihin, vaikka yleensä näitä kilpailuja kiertävät miekkailijat, jotka jo muutenkin ovat omassa maassaan kärkimiekkailijoita. Kyse ei siten ole helppojen pisteiden kalastelusta, vaan kovempitasoisten kilpailujen hakemisesta. Ja niin kuin on nähty, ei tällä kaudella vielä kukaan ole onnistunut samaan MC –pisteitä tai nostamaan arvokisarankingiaan näiden kisojen avulla, joten lopulta maajoukkuepaikat ratkaistaan kansallisissa kisoissa.

Tuntuu, että monilla ihmisillä on paljon sanottavaa asiasta mutta liian vähän kokemusta. On paljon suomalaisia hyviä miekkailijoita, joille on annettu mahdollisuus treenata, käydä leireillä ja sparringeissa ja kansainvälisissä kisoissa, mutta jotka eivät jostain syystä ole kiinnostuneita osallistumaan niihin. Heille todennäköisesti riittää kansallinen menestyminen, eikä
heitä voi tai edes kannata pakottaa matkustamaan arvokisoihin. Jollain tavalla on mielestämme otettava huomioon myös motivaatio osallistua kansainvälisiin kisoihin maajoukkuepaikkoja jaettaessa. Yksi tärkeä valmennusryhmän rooli on, että se voi harkinnan mukaan päättää yhden miekkailijan maajoukkuepaikasta (3 + 1 paikkaa) pisteistä riippumatta.

Kolmanneksi, mikä on tämä liiton rahallinen tuki, josta puhutaan? Naisten maajoukkueen budjetti on 2500 euroa vuodessa. Olettaen, että maajoukkueessa on 4-8 miekkailijaa + ainakin kaksi valmentajaa, tällä rahalla ei pitkälle pötkitä. Ja miksi valmentajat eivät käy miekkailijoiden kanssa kansainvälisissä kisoissa? Suomi on todennäköisesti ainoa maa, jonka valmentajia ei kisoissa näy, vaikka valmentajalla on tärkeä rooli miekkailijan menestymisen kannalta. Millä rahalla valmentajien osallistumista voitaisiin tukea? Tässä muutama asia pohdittavaksi.

Ivan Blagoev ja Suvi Lehtonen
KaVe

Juuri KuMi järjesti 4 päivän leirin Kuopiossa, vierailevia tähtiä saapui 150km säteeltä ja vetäjä oli Luokkaa A1 eli raskaan sarjan ammattilainen. Vetäjän yksi viesti oli että Pohjan pitää olla vahva, jos mielii kovempiin karkeloihin.

Esim valmentautuminen: nämä sparrigit.... tällä hetkellä joka toinen vko.
Jos suomalainen miekkailuyhteisö ei kykene järjestämään kerran viikossa valmennusryhmille ohjattua kovatasoista treeniä, niin annamme etumatkaa naapureille sen 50%. Ja ilman valmentajaa "omin päin" vedetyt treenit ovat niin ja näin.
Ja ns tekstareilla sovitut treenit kuuluu samaan katekoriaan.

Myös vuosia jatkunut kissanhännän veto siitä pidetäänkö sparrit espoossa/kisis/Hfm salilla saisi jo loppua, ja jos listassa lukee paikka X, niin kaikki listassa olevien on suotavaa olla paikalla, jos ei ole, niin vapautuksen saa lääkärin todistuksella sairaudesta tai kuolinsyytodistuksella. Helppoa ja halpaa.

KuMin leirillä vedettiin täysin samat treenit kuin unkarin maajoukkuelle. Ottelu esimerkki: miekkaillaan 15 pistoon; tennis säännöillä
15-0,30-0,40-0, 1-0 eli 4 pistoa tuotti tilanteen 1-0, Jos mieli voittaa vastustaja, niin voittajan piti saada 60 pistoa. Se asenteesta.
Leiriläisten miekkailukokemus oli 5kk-15v.

On hienoa, että saamme aikaan hyvää ja asiallista keskustelua siitä, miten toimintaa voitaisiin kehittää. Kommentoin tässä "lyhyesti" erityisesti Ivanin esille nostamaa liiton taloudellista tukea, ja omia mielipiteitäni siitä, miten liiton rahoja tässä suhteessa tulisi ehkä käyttää. Toivottavasti tämä herättää ajatuksia ja keskustelua.

Valmennus- ja kilpailutoiminnan budjetti tälle vuodelle (pl. antidoping-kulut 3000e ja nuorten OK-tuki 7500e) on pikaisella laskulla noin 48 000 euroa. Kun tästä lasketaan pois budjetoidut kv. kisojen matkatuotot (kauttalaskutus) 15 000, jäljelle jää noin 33 000 euroa. Tommi tai Lena voivat varmaankin vahvistaa, onko tuo pikainen laskelma oikein. Eli kyllä sitä rahaa on jonkin verran käytettävissä. Ongelma lienee, että tämä raha jakautuu niin moneen kohteeseen (arvokisojen osallistumismaksut, matkanjohtajat, eri ikäluokat, eri aseet) ettei yksittäisessä kohteessa vaikutus ole enää kovinkaan merkittävä.

Mutta: huippu-urheilun tukemiseen liitolla on mekanismit, joiden avulla miekkailijat voivat kasvattaa omaa tukeaan merkittävästi.

Olympiakomitean valitsemat nuoret urheilijamme saavat nuorten OK-tukea, johon liittyy ehtoja, mm. vastaava taloudellinen tuki liitolta. Aikuisille liitolla on kriteeri huippu-urheilutuelle (edellämainittu sijoittuminen 16. parhaan joukkoon MC-tasolla), jolloin urheilijan saama tuki kasvaa merkittävästi, lähes puolikkaan urheilija-apurahan tasolle. Lisäksi kaksi miekkailijaamme (Dennis Bade, Teemu Seeve) ovat viime vuosina nauttineet opetusministeriön puolikasta urheilija-apurahaa (molemmat kahden vuoden ajan, jos en väärin muista). Liiton huippu-urheilutuki yhdessä puolikkaan apurahan kanssa olisivat yhdessä lähes täysipäiväisen urheilija-apurahan tasolla, puhumattakaan siitä, jos miekkailijamme saisi täyttä urheilija-apurahaa, joka olisi varmasti mahdollista kunhan tulokset olisivat riittävän hyvät.

Eli nähdäkseni yksittäinen miekkailija voi tietyn tason saavutettuaan saada varsin merkittävää tukea liitolta ja valtiolta, ja voi jopa jättäytyä sen tuen varaan ammattiurheilijaksi, todennäköisesti edellyttäen, että saa jotain tuloja taustajoukkojensa kautta (sponsorit jne.).

Kysymys kuuluu, kuka maksaa sille tasolle pääsemisen?

Liitolla ei ole mitään taloudellisia mahdollisuuksia maksaa oikeasti merkittäviä tukia kaikille potentiaalisille miekkailijoille (nyt käytännössä tuetaan maajoukkueeseen osallistumista osallistujamaksujen ym. kulujen osalta), ja en tiedä, haluaako jäsenistömme laaja enemmistö että liiton vielä varsin vaatimattomasta budjetista käytettäisiin nykyistä enempää yksittäisten miekkailijoiden tukemiseen. Ja me asiasta päättäväthän olemme lähes kaikki jäävejä kanavoimaan rahaa maajoukkueelle. Onhan minunkin lähisukulaiseni saanut liitolta osallistumismaksujen kaltaisia piilotukia sekä matkatukia - joten todettakoon että en ole osallistunut siitä syystä näistä päättämiseen.

Minun mielestäni yksittäistä miekkailijaa ei tarvitse tukea suoraan ennen huippu-urheilun tuloskriteerien täyttymistä. On urheilijan ja hänen taustajoukkojensa tehtävä kerätä siihen tarvittavat taloudelliset edellytykset, maksaa henkilökohtaisten valmentajien ja velvoitetuomarien matkat jne. Sen sijaan, että liitto käyttää rahaa arvokisojen osallistumismaksuihin ja matkatukiin niiden osalta, jotka eivät huippukriteerejä ole täyttäneet, me voisimme käyttää sen rahan:

* a) seuratoiminnan kehittämiseen
* c) tai kansallisten kilpailuolojen järjestämiseen (kuten esitin edellä)
* c) tai maajoukkuevalmennuksen järjestämiseen Suomessa (kuten muut ovat edellä esittäneet) ja mikä ettei, vaikka valmentajan kuskaamiseen joukkueen mukana.

Tärkeintä olisi kehittää seurojen toimintaa ammattimaisempaan suuntaan, lisätä seurojen määrää ja parantaa niiden toimintaedellytyksiä. Lisäksi minä uskon siihen, että panostamalla kilpailutoiminnan järjestämiseen ja sen tasoon Suomessa, saamme pitkäjänteisesti tuloksia myös ulkomailla ja kasvatamme samalla lajin huomioarvoa Suomessa ja siten parannamme kilpaurheilijoidemme taustajoukkojen mahdollisuuksia kerätä rahaa. Myös maajoukkuevalmennukseen panostaminen, kunhan se kohdistuu riittävän laajaan joukkoon ja myös henkilökohtaisten valmentajien taitojen kehittämiseen, on varmasti pitkäjänteinen sijoitus, eli sillekään en sano ei.

Sen sijaan...

Voimmehan me laittaa paljon rahaa sellaisten yksittäisten miekkailijoiden, jotka eivät ole vielä saavuttaneet huippu-urheilukriteerejä, (tai heidän valmentajiensa) kierrättämiseen ulkomailla, heidän osallistumismaksuihinsa ja matkanjohtajan kuluihin. Mutta minä en ainakaan usko, että saisimme (tai saamme nykyisin) siitä käytettyyn rahaan verrattuna kovinkaan merkittävää hyötyä liitolle tai kovinkaan merkittävää vaikutusta pitkällä tähtäimellä suomalaisen miekkailun tason nousussa. Se, että päättäjinä on lähinnä kilpamiekkailijoiden lähipiiriä, ei mielestäni myöskään tarkoita sitä, että voimme surutta siirtää merkittäviä summia maajoukkuetoimintaan, jos se raha on kotimaisen miekkailutoiminnan kehitystyöstä pois.

Eli tällä hetkellä minä tukisin liiton puolesta taloudellisesti ainoastaan C. Kockia ja T. Seeveä, jotka saavat tällä hetkellä Olympiakomitean nuorten huippu-urheilutukea. Muilla tulokset eivät riitä, ellei sitten haluta pitää Weisser Bäriä MC-kisan tasoisena, mitä se ei ole, mutta siinä tapauksessa myös N. Vuorinen olisi oikeutettu liiton tukeen. Muun rahan käyttäisin seuratyöhön, kotimaisen kilpailemisen edistämiseen tai maajoukkuevalmennustoiminnan järjestämiseen. Siinä järjestyksessä.

Terveisin,

Teemu Tokola

PS. Lisäksi: jos haluamme liitolle todellisia edellytyksiä maajoukkuetoiminnan rahoittamiseen, pitää liitolla olla siihen riittävät taloudelliset resurssit. Siihen päästään kasvattamalla liiton toimintaa, lisäämällä seurojen ja valmentajien määrää, kasvattamalla lisenssimiekkailijoiden osuutta (nyt vain 25% miekkailijoista), ja niihin tavoitteisiin ei päästä, jos meillä ei ole edellytyksiä kehittää toimintaa kotimaassa. Täysipäiväinen toiminnanjohtaja, seuratyöntekijä, taloudellinen mahdollisuus tukea seuroja kehitystyössä ja selkeä tavoite siitä, miten seurojen työskentelyä kehitetään eteenpäin ovat nähdäkseni välttämättömiä edellytyksiä. Ei se riitä, jos vain muutama seura Suomessa on toiminnaltaan sillä tasolla, että seura voi tarjota puitteet huippu-urheilulle.

PPS. Edelleenkin: jos Suomessa ei olisi kunnollista jääkiekon kilpailusarjajärjestelmää, vaan ainoastaan lähinnä paikallisia puulaakisarjoja ja joku lyhyt SM-cup, kuinka uskottavaa olisi puhua siitä, että nyt panostamalla kovasti rahaa maajoukkueeseen, voisimme päästä maailman huipulle? Miksi samaa ajatusmallia voisi sitten soveltaa miekkailussa? Toki, yksittäinen miekkailija saattaa päästä kohtuullisen hyviinkin tuloksiin kiertämällä ahkerasti ulkomailla, mutta tuotetaanko sillä tavoin tasaisesti uusia huipputasolla menestyviä? Kansallinen kilpasarja ei ehkä ole maailmancup, mutta sillä pidetään osaltaan huolta maan yleisestä tasosta, ja sieltä ne huiputkin ponnistavat ylöspäin. Seurojen taso ja laatu tietysti ovat toinen tärkeä tapa vaikuttaa maan yleiseen tasoon.

PPPS. Lisäksi kansallisessa sarjassa miekkailee valtaosa meidän urheilijoistamme. He tuottavat pääosan liiton taloudellisista resursseista ja mielestäni senkin vuoksi taloudellinen panostus kotimaiseen kilpasarjaan olisi paikallaan. Kilpailumaksujakin nostettiin - näkyykö se jotenkin kansallisen sarjan järjestelyissä? Liiton osuus taitaa olla lähinnä SM-mitalien ja SM-tuomarien osuus, eikä se muuttunut mihinkään osallistumismaksujen korotuksen myötä (joskin tuomarit aiemmin ylittelivät budjettiaan).

PPPPS. En äkkiseltään löytänyt aiemmin käyttämäni esimerkin, jääkiekkoliiton, budjettia, enkä jaksa nyt sen enempää tutkia, löytyi kuitenkin tällainen uutinen (http://www.slu.fi/lum/numero_17_2008/li ... oliiton_t/):
"""
MM-kisatuotot toimintaan

Vuoden 1997 kisat olivat hyvin tuottoisat ja vielä 2003 taloudellinen tulos oli hyvä. Jääkiekkoliitto onkin osannut käyttää tulot erinomaisesti.

”Kaikki tuotot jaetaan siten, että ne riittävät seuraavaan oletettuun kisaisännyyteen saakka. Varat käytetään vuosittain erilaisiin jääkiekon kehittämisprojekteihin. Sitä ei ole jätetty tileille makaamaan, mikä on ollut viisas päätös.”

Tähän on hyvä yhtyä, sillä varoilla on muun muassa palkattu liuta liittokouluttajia, eli yhdeksän kokopäiväistä ammattilaista, auttamaan seurojen valmennuspäällikköjä. Lisäksi kisatuotoilla perustetusta rahastosta on avustettu seuroja palkkaamaan valmennuspäällikköjä.

”Järjestelmän avulla olemme saaneet Suomeen noin 50 päätoimista valmennuspäällikköä. Nyt tuki kohdentuu laatuauditointijärjestelmän kautta seuroille sen mukaan, miten hyvin he ovat tavoitteissaan onnistuneet”, valottaa Heikki Hietanen.

Isoin osa MM-kisojen tuotosta on siis laitettu seurojen kehittämiseen ja valmennuksen tukitoimenpiteisiin. Sitä on myös käytetty jäähallien rakentamiseen sekä erilaisiin terveitä elintapoja vahvistaviin kampanjoihin.

Ei siis ole sattuma, että jääkiekon asema on juhlavuonna muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen vahva.
""""

Eli jääkiekossa ylimääräistä rahaa laitetaan seuratoiminnan ja kenttätyön kehittämiseen seurojen tasolla. Meillä seuratyön budjetti on vuodelle 2011 yhteensä tuhat euroa. Pitäisikö meilläkin miettiä rahan jakautumista tarkemmin, ja panostaa enemmän seuratoimintaan ja kenttätyöhön, jos haluamme kasvaa liiton strategian mukaisesti (ja saada sitä kautta edellytyksiä laittaa isompia summia myös maajoukkueeseen)? Kumpi tulee ensin, laadukas seuratyö (muuallakin kuin vain muutamassa seurassa) vai huippumaajoukkue?

Huomautettakoon vielä, että lisäksi usea juniorihan on saavuttanut tuon liiton asettaman rajan tuelle (joskin juniorien MC- ja arvokisoissa), ja heille nähdäkseni kuuluisi tuki myös kunhan tukeen kuuluvat muut kriteerit (harjoittelusopimus jne.) täyttyvät.

_________________
Teemu Tokola
Oulun Miekkailuseura
e t u n i m i . s u k u n i m i ( ät ) o u l u n m i e k k a i l u s e u r a . f i

Niin, rahan määrä on rajallinen, se on ikävä tosiasia, mikä pitää hyväksyä. Jakajia on paljon.
Mutta sen verran olisin jatkanut tätä aikuisten maajoukkueteemaa, etten näe seuratoiminnan tukea ja maajoukkuetta toisiaan täysin poissulkevina. Maajoukkue voisi olla jopa huokutin/esikuva koko miekkailuväelle, joka voisi tätä kautta innostaa harrastajia hankkimaan enemmän lisenssejä, ja tätä kautta liiton taloutta parantamaan. Lisäksi maajoukkue voisi olla lisäyllyke monille kilpamiekkailijoille, jotain uutta lisätavoitettavaa siis...
Kun mc-kisoihin matkaava miekkailija maksaa joka tapauksessa matkoista ja majoituksesta, niin taloudellisestihan olisi parasta hyödyntää reissu maksimaalisesti miekkailullisesti, joukkuekisahan on seuraavana päivänä eikä lisäkustannuksia tule täten kovin paljon lisää. Lisäksi koko Suomen miekkailu hyötyisi siitä, että kilpamiekkailijamme saavat hyvää kokemusta ja voivat jakaa tätä treeneissä ja kisoissa kotimaassa.
Puhun toki tässä nimenomaan kalpamiekkailusta (ja siis kilpamiekkailusta), koska siinä on toistaiseksi kovin ja laajin taso aseista. Mutta voisin kuvitella että mikäli kalpamaajoukkue toiminta saataisiin käyntiin, niin se voisi innostaa myös muita aselajeja miettimään vastaavaa. Jokatapauksessa saisimme arvokasta tietoa ja kokemusta, joukkuekisa on nimittäin aivan oma lajinsa.
En nyt sinällänsä tässä foorumissa ole vaatimassa mitään sinne tai tänne, mutta voitaisiinko esim. laskea mitä mahdolliset lisäkustannukset olisivat, jos esim. miesten kalpamaajoukue saataisiin kokoon seuraaviin arvokisoihin ja seuraavan kauden mc-kisoihin? Näin saataisiin parempaa käsitystä, mitä tämä maksaisi, ja olisiko siihen varaa todella.

Sen verran omasta kokemuksesta miekkailun saralla, että olens eurannut miekkailua, tätä kiehtovaa lajia, useamman vuoden ja nyt kokemusta alkaa olla verran paljon, että tuntuu, että voisi olla jotain sanottavaakin.

Juha

[quote="JuhaV"]
mc-cup on nykyään aikamoista hevosen leikkiä. 240 miekkailijaa taistelee 48:sta (16 exempted jo saanut automatic paikan) paikasta seuraavan päivän 64-cuppiin. Mukana maailman parhaat miekkailijat (pois lukien 16 exempted). Siis 20% pääsee 64-cuppiin. Ensin pitää selvittää alkuerät, sitten 3-cup kierrosta,ennenkuin paikka seuraavalle päivälle on ansaittu. Tuossa 240 joukossa ei ole nykyään heittopusseja, vaan kaikki lähtevät tosissaan hakemaan paikkaa seuraavalla päivälle.

SM: Itseäni yllätti Tallinnan suuri osallistuja määrä, suomalaisten tulokset eivät. Lontoo kolkuttaa ovella, ja Iso jako on alkanut jo vuosi sitten. Ne kaverit jotka ovat 64 sisällä ja siitä mielivät eteenpäin harjoittelevat ammattimaiseti, ammattivalmentjan ja kovien harjoitteluvastustajien kanssa, kaksi kertaa päivässä. Realismia. Jos tähän 64-joukkoon mielii päästä, muutosta on tapahduttava. Iloisesti voi todeta että keväälä 2013 ja 2014 Tallinnaa voi pitää pisteautomaattina, sitten Rioon mielivät joutuvat tekemään olan takaa töitä.


Lopuksi, olen vielä sitä mieltä, että kysykäämme myös miekkailijoilta itseltään, missä asioissa he näkisivät
parannettavaa ja kehitettävää?

SM: Keskusteluissa maan kärjen kanssa menneenä talvena, käy halu muutokseen, mutta "etujen" ja kasvojen menettämisen takia kärkikaarti pysyy hissukseen. Sääli. Koska esim valmennustyöryhmä on on ollut samalla kokoonpanolla jo vuosia, ja mitään konkreettista muutosta ei ole tullut ilmi.

Aluksi tarkennus budjettipuoleen.
Valmennustyöryhmän nettobudjetti on 24500. Tuo on siis luku, josta on jo karsittu kaikki läpilaskutukset ja ulkopuoliset tuet yms.
Kuten kaikki varmaan ymmärtävät on tuo luku sen verran pieni, että sen jakaminen edes muutamaan osaan aiheuttaa sen, että jaettavat määrät jäävät todella pieniksi.

Pelkillä liiton rahoilla ei näillä budjeteilla siis "tehdä huippumiekkailijoita". Tosin eipä niitä niin vain tehdä isommillakaan rahoilla. Toki rahastakin aina jotain hyötyä on, mutta sitä pitäisi olla todella merkittävät määrät, jotta systeemiä voisi aidosti muuttaa toisenlaiseksi.
Rahan hankkiminen taas on toinen ikuisuuskysymys. Aina on joku vaatimassa, että pitää hankkia lisää rahaa, koska sillä Suomen miekkailu pelastuisi. Tuo ei vaan ole ihan helppoa. Sitä on erilaiset ihmiset ja ryhmät vuorollaan yrittäneet kymmeniä vuosia. Uusin yritys on nyt aikaansaatu lajien yhdistyminen. Toivottavasti siitä saadaan hieman apua. Turha kuitenkaan kuvitella, että rahaa tulisi niin paljon, että pelkästään se pelastaisi jotenkin tilanteen.

Valmennustyöryhmään on tullut juuri uutena jäsenenä Ivan Blagoev. Valmennustyöryhmä ottaa kyllä mielellään vastaan kaikki ehdotukset, miten asioita voisi kehittää.
Kuulostaa hieman hurjalta, että joku ei uskaltaisi kertoa mielipiteitään, jottei menetä etujaan. Mitäköhän menetettäviä etuja suomalaisilla miekkailijoilla voi olla, kun esim. taloudelliset tuet on tätä luokkaa?

_________________
Tommi Kosunen

Suomalaisessa keskustelussahan usein (muillakin aloilla) korostuu aika paljon se, että pitäisi saada tukea siihen ja tähän. Liiton resurssit syntyvät kuitenkin seurojen kautta (seurojen ja lisenssimiekkailijoiden maksut, pitkälti seurojen jäsenien perusteella määräytyvä valtiontuki), josta seuraa se, että keskiverto seura ei voi odottaa itselleen tukea, joka olisi merkittävä suhteessa seuran omiin resursseihin. Toisin sanottuna: jos kaikki annamme vähän omastamme liitolle, emme voi odottaa, että liitto antaisi juuri meille merkittävästi rahaa. Ainakaan säännöllisesti. Ja sama pätee valmennustoimintaan - jos rahaa on vähän, pitää olla hyvät perusteet sille, että se kanavoidaan juuri sinulle.

Esimerkiksi valmentajien palkkaaminen. Jos kuukausikustannukset noin 2500, vuodessa 30 000 euroa pitäisi jostain saada. Kun liitolla on valmennusbudjetti, kuten Tommi tarkensi, reilut 20 tuhatta, ei seuravalmentajan palkkaaminen voi oikein perustua liiton tukeen. Ei edes valtion täyspalkkaisen tukeen, joka tosin on huomattavasti merkittävämpi (mutta ei jatku ikuisesti). Seurojen pitää siis rakentaa omat toimintaedellytyksensä sellaisiksi, että rahaa tulee riittävästi omasta takaa ja tuet ovat vain mukava lisä, jos niitä tulee. Jos keskiverto jäsenmäärällämme (100 jäsentä) seura haluaisi valmentajan (30t/vuosi), pitää muiden kulujen lisäksi kerätä jäseniltä n. 300 euroa per jäsen. Mikä ei ole ollenkaan mahdoton summa pyytää harrastajilta nykypäivänä. Jos seura haluaa tukea kärkimiekkailijoitaan 5000 eurolla vuodessa, pitää 100:lta jäseneltä kerätä keskimäärin 50e/hlö, tai sitten saada seuralle yhteistyökumppaneita. Mutta jos raha tulee muilta jäseniltä, seurojen pitää perustella jäsenilleen, miksi jonkun harrastusta tuetaan toisten rahoilla (sama koskee myös liiton tukia, liiton harrastajiltahan se raha pääosin tulee). Siinä taas voisi auttaa, jos kotimaankin sarja olisi järjestetty enemmän yleisöystävälliseksi, nykyaikaiseksi yleisöurheilulajiksi, "miekkailun SM-liigaksi" kuten olen mainostanut, jota nuoret ja vanhat miekkailun ystävät voisivat seurata ja kokea tärkeänä oman seuran kärkimiekkailijoiden taloudellisen tukemisen.

Kehitysten ja tulosten keskiössä ovat siis seurat. Jos halutaan seuroille enemmän taloudellisia resursseja, heidän pitää kerätä se pääosin itse. Jos halutaan maajoukkueelle lisää rahaa, pitää liiton saada enemmän resursseja, ja niitä syntyy kasvattamalla seurojen resursseja. Seurojen jäsenet taas eivät halunne kasvattaa maksujaan ilman, että lisämaksuille saa vastinetta, eli seuratoiminnan laadun ja ammattimaisuuden pitää lisääntyä. Jos halutaan kovaa kilpailua kotimaassa ja säännöllisesti huippumiekkailijoita, ei todennäköisesti riitä, että vain muutama seura toimii ammattimaisesti ja tekee aktiivista ja laajamittaista juniorityötä. Kaikkiin seuroihin ei nimittäin löydy vapaaehtoisia tekemään ilmaiseksi ammattimaista työtä. Mielestäni siis seurojen kehitystyö on avainasemassa, ei niinkään raha (vaikka sitäkin tarvitaan).

Seurojen kehittämiselle on saatava selkeät ohjenuorat ja mittarit, ja liiton tulisi mielestäni jakaa kohdennettuja tukia (valtiontukien lailla) seurojen kehitystyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaisi varmaankin sitä, että luodaan erilaisia seuramalleja ja niille kehityspolut, joita pitkin seurat pyrkivät etenemään. Kaikessa tavoitteena tulisi olla seurojen toiminnan saattaminen kestävälle ja mahdollisimman ammattimaiselle pohjalle sekä seuramäärän kasvattaminen.

Esimerkiksi luodaan pisteytyskriteerit seuraaville osa-alueille: harrastajien määrä,ohjaajien koulutus ja palkkaus, toiminnanjohtajan palkkaus, omien valmentajien koulutus ja palkkaus, salijärjestelyt, harjoitusten määrä, lisenssimiekkailijoiden määrä, juniorien määrä, kansainvälinen kilpailutoiminta, kotimaisten kisojen järjestäminen, maajoukkuetason miekkailijoiden määrä.

Sitten määritellään erilaisia seuramalleja, joilla pisteytyskriteerit on eri tavoin painotettu, ja joista seurat voivat valita omat painotuksensa:
-Aikuisten harrastajaseura (ei junioritoimintaa, ei tavoitteellista huippuvalmennusta)
-Aikuisten kilpamiekkailun erikoisseura (määrällisesti rajattua junioritoimintaa, ei harrastajatoimintaa, hyvät valmennuksen järjestelyt)
-Junioritoiminnan erikoisseura (vain rajatusti aikuisharrastajatoimintaa, painotus juniorityössä)
-Yleisseura (toimintaa kaikilla ikäluokilla)

Tähän suuntaanhan on jo askeleita otettu: meillä on nyt seuratyöryhmä (joka saa vapaasti ottaa ylläolevia ideoita käyttöönsä, jos pitää niitä järkevinä) ja sen lisäksi junioritoiminnalle meillä on määritelty Sinettikriteerit. Ylioppilasmiekkailijat ovat palkanneet vastikään itselleen osa-aikaisen toiminnanjohtajan, ja valtion tukihaussa Kuopion Miekkailijat hakivat tukea täysipäiväisen valmennuspäällikön palkkaamiseen. Eli oikeaan suuntaan ollaan menossa seuratyössä.

Seuratyöryhmä onkin varmasti tärkeämmässä asemassa miekkailuliiton tulevaisuuden tulosten kannalta kuin valmennus- ja kilpailutyöryhmä, ja toivottavasti ensi vuoden budjetissa työryhmä saa lisää resursseja käyttöönsä tärkeälle työlleen.

_________________
Teemu Tokola
Oulun Miekkailuseura
e t u n i m i . s u k u n i m i ( ät ) o u l u n m i e k k a i l u s e u r a . f i

Tässä hieman aiheesta kilpamiekkailijan näkökulmasta.

Olen sitä mieltä, että arvokisavalintakriteerit ovat tällä hetkellä varsin hyvät: tällä hetkellä (seniorien kalvan) arvokisakriteereihin kuuluu kaksi kansallista kisaa, kaksi satelliittia, yksi kansainvälinen ei-FIE sekä MC- ja GP-kisat, jotka muodostavat monipuolisen kokonaisuuden eri tasoisia kisoja. En usko, että pelkällä kansallisella sarjalla on kovastikaan järkeä tehdä kansainvälisten kisojen valintoja, sillä vaikka ”kaikki huiput” saataisiinkin mukaan kisaan, niin ei kilpailu siitä itsestään kovenisi, vaan vastaisi jotakuinkin liittosparringia suuremmalla osanottomäärällä.

Lienee selvää, että kansainväliset meriitit ovat merkittävämpiä kuin kotimaiset – jos käytetään tätä Teemun jääkiekkoesimerkkiä, niin oletan, että ihmiset arvostavat enemmän menestystä kansainvälisissä kaukaloissa kuin SM-vastaavissa. Teemu esittää, että mikäli kansainvälisesti menestynyt (puhe oli kansainvälisestä kokemuksesta, mutta epäilemättä jos tämä kokemus on riittänyt maajoukkuepaikkaan johtaneisiin pistesijoituksiin arvokisarankigissa, voidaan puhua myös meritoitumisesta) ei kykene voittamaan kotimaisissa, niin hänen ei ole ansainnut maajoukkuepaikkaa. Itse en ole voittanut kovinkaan monta kansallista kisaa kuluneina vuosina – tulisiko minun jäädä maajoukkueesta pois?

Mitä tulee kansallisten kisojen arvostamiseen, niin itse kyllä lähden sinne ottelemaan täysillä. Samoin tekevät luultavasti kaikki muutkin; tuskin kukaan ilmoittautuu kisaan tarkoituksellisesti hävitäkseen, ja mikäli tappio osuu kohdalle, niin se harmittaa armottomasti. Kansallisilla kisoilla ei ehkä ole kovinkaan suurta painoarvoa kansallisen rankingin suhteen, kun siirrytään kohti kymmenen kärkeä, mutta (ainakin minulle) kisa on aina kisa, jolla on arvo itsessään, vaikka se ei liikuttaisi sijoitustani mihinkään suuntaan. Toiseksi, kansallisella rankingilla ei tarvitse olla painoarvoa suhteessa arvokisavalintoihin, vaan, kuten viime ranking-uudistusta koskeneessa keskustelussa todettiin, sen funktio on rankata miekkailijat juuri kansallisten kisojen alkueriin.

Ne, mitä oikeasti aliarvostetaan suhteessa niiden todelliseen arvoon, on MC-kisat. Mielestäni arvokisakriteerimalli, joka laskee pois kansainväliset kilpailut ikään kuin antaa miekkailijoille vihreätä valoa sille, että on ihan OK, ettei edes yritä. Kaksi ja puolisatapäiseen maailmancupiin osallistuminen on eittämättä elämys, johon – ainakin tällä hetkellä – kaikilla on mahdollisuus osallistua, sillä miehissä 8-12 hengen kiintiö ei mene Tallinnaa lukuunottamatta koskaan täyteen, kun taas EM- ja MM-kisoihin on mielestäni väärin lähettää pelkän elämyksen vuoksi. Lisäksi, kuten jo aluksi totesin, tällä hetkellä arvokisakriteereissä on monta kansainvälistä kisaa, jotka eivät ole MC-kisoja (tarkalleen siis FIE-A tai GP) eivätkä edellytä oikeasti kovinkaan paljon matkustamista (Tukholma, Berliini ja Turku) mutta joilla maajoukkuepaikka kuitenkin on saatavissa (FIE-pisteiden kanssa tahi ilman).

Huomautan tähän väliin myös Saksan ja Ruotsin valintajärjestelmästä: Saksa laskee neljä MC- tai GP-kisaa, Weisser Bärin (kv-kisa), kaksi kansallista kisaa, joista toinen on Saksan mestaruus. Ruotsi laskee neljä MC- tai GP-kisaa, SAF-pokalin (satelliitti), Eugene Fillolin (kv-kisa), Weisser Bärin, Ystadin (avoin PM) ja Ruotsin mestaruuden. Eivät juurikaan eroa omasta järjestelmästämme, vaikka Saksa on yksi johtavista miekkailuvaltioista ja Ruotsi varsin lähellä omaamme.

Mitä tulee FIE-pisterajoituksen poistoon, niin uskon, että se on tiettyyn pisteeseen asti pätevä indikaattori. Lähtökohtaisesti kuitenkin uskon, että on turha jättää maajoukkuetta vajaaksi, sillä miekkailijat joka tapauksessa maksavat kulunsa itse, joten jos tilanne olisi sellainen, ettei maastamme löydy kolmea miekkailijaa, joilla näitä pisteitä olisi, niin rajoitus on tietenkin vähän turha. Ehkä pisteitä tulisikin ajatella tietynlaisena valintaa edistävänä etuoikeutena, eikä pakkona? Pisteiden saaminen kuitenkin edellyttää merkittävää onnistumista kisassa, 64-parhaan joukkoa MC:ssä tai 8-parhaan joukkoa satelliitissa. Säilän ja floretin tapauksissa ei varmastikaan ole kyse siitä etteikö olisi pisteitä, sillä esim. säilistit sijoittuvat satelliiteissa pisteille usein. Sen sijaan mitään valintarankingia näiden aseiden osalta en ole missään nähnyt. Olen sitä mieltä, että floretistien ja säilistien tulisi myös saada oikeus osallistua arvokisoihin näin halutessaan, sillä ei se keneltäkään pois ole (paitsi omasta lompakosta).

Sen sijaan tuo Teemun esittämä stipendijärjestelmä kuulostaa mielenkiintoiselta ja toteuttamisen arvoiselta. Tietenkin se edellyttää, että liitolta löytyy tähän varoja, jotka selkeästi ovat tiukassa. Rahapalkkiot varmasti toisaalta nostaisivat kiinnostusta kisoja kohtaan, mikäli se nyt todella on niin heikkoa.

Kisajärjestelmästä harjoittelukysymyksiin! Voin sanoa suoraan, että ainakin HFM:ssä vanhempi junioripolvi harjoittelee keskimäärin kahdesti päivässä. Tämän lisäksi on kuntotreeniä, uintia, juoksua yms. oheisharjoittelua. Sen sijaan jokaviikkoinen liittosparri ei olisi pahitteeksi, ja sitä onkin toivottu jo pitemmän aikaa. En usko, että ongelmaksi muodostuu Samin esiintuoma haaste paikan valinnasta, sillä nyt pari vuotta pyörinyt Espoo/HFM on toiminut hyvin enkä usko kenenkään jääneen pois sen takia, ettei siedä jotain tiettyä paikkaa. Tämän lisäksi Espoo tarjoaa hyvän, ohjatun jumpan treenin aluksi. Kuten Petri esitti ensimmäisessä viestissä, haaste onkin lähinnä kaikkien miekkailijoiden saaminen saman katon alle, minkä purkamiseksi ensimmäinen askel on sparrien järjestäminen viikottain, esim. juuri keskiviikkoisin. Asiat eivät tapahdu hetkessä, joten tällainen vähittäinen harjoitusten lisääminen lienee aiheellista – myöhemmin, mikäli jokaviikkoinen sparri lähtee käyntiin, voidaan taas miettiä yhteistreenien lisäämistä.

Yhteistreenejähän voisi pitää vaikka kuinka paljon, jos kaikki olisimme ammattilaisia. Kuitenkin on niin, että me kaikki olemme myös ihmisiä, joiden täytyy käydä koulussa ja töissä ja tämä luo haasteita ajankäytön sovittamiseen kun on niinkin suuresta joukosta kyse kuin mitä liittosparriin osallistuu. Itse opiskelen yliopistolla ja teen vaihtelevalla intensiteetillä keikkatöitä, ja kun tähän päälle laskee treenit ja kisat, niin jokainen päivä on aika tiukka ja pitkä. Joillain voi esim. vaativan kokopäivätyön puolesta olla vieläkin hankalampaa osallistua kaikkiin harjoituksiin.

Miekkailussa menestyminen vaatii pitkäjänteistä työtä, ja eri ihmiset kypsyvät eri tahdilla. Tällä hetkellä ei miesten kalvassa ole kuin kolme (seniori-ikäistä) miestä, jotka käyvät aktiivisesti MC-kisoissa. Se ei ole kovinkaan paljon, mutta kaikki kuitenkin tekevät sen mitä pystyvät ja on selvää, että eteenpäin on menty, vaikka edistymistä ei voikaan tällä hetkellä tunnustella kultamitalien muodossa.

Uskon, että kaikki tekevät parhaansa edistyäkseen miekkailijoina ja tästä väistämättä seuraa jotain vielä parempaa, mikäli uskoa itseen riittää.